perjantai 19. heinäkuuta 2013

Lalalaivoja

The Tall Ships Races täällä Helsingissä vaikutti sen verran kiinnostavalta, että kävin paikalla kääntymässä isäni ja veljeni kanssa. Onneksi oli ilmainen tapahtuma, sillä en olisi siitä suostunut maksamaan. Laivathan vain nököttivät laiturissa! Kai ne kauniita olivat, mutta eivät niin kauniita, että niitä olisi jaksanut tuntitolkulla tuijottaa.
Jos laivan miehistöön olisi halunnut liittyä ja seilata Riikaan, hintaa reissulle olisi tullut about 520 €. Olen aina elänyt siinä käsityksessä, että työntekijälle maksetaan palkkaa, ei työnantajalle.


Ostin matkamuistoksi itselleni hatun, jolle yritän sitten vaikka väkisin keksiä käyttöä. Päädyin ostamaan myös leipää, jota olimme äidin kanssa jo muutaman viikon yrittäneet kaupoista löytää. Tietenkin samana päivänä äiti löysi sitä samaa leipää kaupasta. Sain kuitenkin paremman diilin: 3kpl/5€. Nyt ei leipä lopu.

Sää oli aika karmea kaikessa kylmyydessään. Lähtisipä se taas tästä paranemaan! Vaikka eihän sillä oli suurta väliä, kun nökötän sisällä. Ha. No, ensi viikolla on kuitenkin Kotkan meripäivät, joten hyvä sää olisi kiva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti