lauantai 12. lokakuuta 2013

Hengen ja Tiedon messut

Rajatiedon yhdistys vuokraa joka vuosi messutilansa meidän koululta, joten tuttuun paikkaan on helppo mennä käymään. Ohjelma on mielestäni lähinnä huuhaata, mutta käyn aina paikalla ihastelemassa ja tekemässä ostoksia (siksipä kutsunkin tapahtumaa huuhaamarkkinoiksi). Viime vuosi jäi tietysti väliin, kun en maassa ollut, joten tänä vuonna oli pakko päästä paikalle. Sisäänpääsylippu teki kyllä kipeää; tapahtuma ei sentään ihan kympin arvoinen ole. Mamma betalar!

Olin paikalla kaverin kanssa, ja kävimme tutustumassa mm. falun dafaan ja tietysti kelttikoruihin. Vaikka alankin aika vararikossa olla, adoptoin yhden uuden jäsenen kelttikoruperheeseeni.
Läppärikamera paras kamera.
Ihan omilla hiuksilla for once.
Messujen jälkeen raahauduimme kaverille Paloheinään katsomaan keskiajan paavista kertovaa Borgias-sarjaa uskonnon tuntia varten. Tänään on siispä ollut varsin henkevä päivä. Tuntuu, kuin olisin hypännyt koko eilisillan ja tämän päivän yli tähän hetkeen. Mihin kaikki aika katosi? Onneksi ensi viikko on lomaa, joten vapaa-ajan kadottaminen ei ketuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti